Yrittäjyys varteenotettava uravaihtoehto  nuorille – ohjausta ja neuvontaa yrityksen perustamiseen tarjolla

 

Oman yrityksen perustaminen on monelle nuorelle tapa  työllistyä ja päästä tekemään itseään kiinnostavia asioita. Yrittäjyys onkin yhä varteenotettavampi uravaihtoehto nuorille.

Yrittäjänä nuoret kokevat  pääsevänsä vaikuttamaan itsenäisesti työhönsä ja mahdollisuuteen ansaita sekä  vapauteen toteuttaa omia ideoitaan. TAT:in selvityksen, Talous ja nuoret, mukaan  nuoret pitävät yrittäjyyttä myös keskeisenä yhteiskunnan hyvinvoinnin  kannalta.

Suomessa onkin tarjolla kattavasti neuvontaa ja ohjausta nuorille, jotka ovat kiinnostuneita yrittäjyydestä.

Työministeri Tuula Haataisen ja elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan onkin erityisen tärkeää, että nuorille annetaan oikeaa, realistista tietoa yrittäjyydestä jo yrityksen suunnitteluvaiheessa niin riskeistä kuin mahdollisuuksistakin. He neuvovatkin nuoria keskustelemaan liikeideasta yritysasiantuntijoiden kanssa, jotka ohjaavat nuoria muun muassa liiketoimintasuunnitelman laatimisessa, rahoituksessa ja kaikessa muussakin yrittäjyyden alkuun liittyvissä asioissa – yksin ei tarvitse kenenkään asioita miettiä.

Haataisen ja Lintilän kolumniin

Uutiset

Yrittäjyys varteenotettava uravaihtoehto  nuorille – ohjausta ja neuvontaa yrityksen perustamiseen tarjolla

14.9.2022

Lue koko teksti

Maahanmuuttajien palveluiden kehittämiseen  ja vakiinnuttamiseen erityisavustuksia

14.9.2022

Lue koko teksti

Työnantajille suunnattu neuvontapalvelu helpottamaan kansainvälisiä rekrytointeja

14.9.2022

Lue koko teksti
Uutisarkisto

News

Entrepreneurship is a viable career option for young people -guidance and advice on starting a business available

19.9.2022

Read the full article

Special grants for the development and establishment of servicesfor immigrants

19.9.2022

Read the full article

Advisory service aimed at employers to facilitate international recruitment

19.9.2022

Read the full article
News archive